fbpx

Kirjaudu palveluun

Mediamyynti Sää ja live-kuva Koti Costalla
Villisikakanta hallintaan

Villisikakanta hallintaan

Junta ottaa uusia konsteja käyttöön

Junta de Andalucia pyrkii ”vähentämään” eläinten määrää nykyisissä ”poikkeuksellisissa olosuhteissa” ja saavuttamaan ”sopivan” populaation koon.


Andalusian hallitus on toteuttanut poikkeuksellisia toimenpiteitä villisikojen populaation hallitsemiseksi ja niiden tunkeutumisen estämiseksi urbaaneille alueille, esimerkiksi valikoidun metsästyksen salliminen tälle lajille sekä hirvelle, kuusipeuralle ja muflonille 30. kesäkuuta ja 27. elokuuta välisenä aikana, metodeina kyttäys ja vahtiminen, sekä yöllinen metsästys villisikojen kohdalla.

villisika kaupungissa
Villisika puistossa

Ravinnon puute ajaa kaupunkeihin

Ministeriö on ilmoittanut tiedotteessa, että kuivuudesta johtuva veden ja ravinnon puute yhdessä epäasianmukaisen eläintiheyden kanssa voi johtaa eläintautien lisääntymiseen villieläimissä ja niiden leviämiseen urbaaneille alueille. Tämä tilanne voi myös aiheuttaa vahinkoa luonnollisille elinympäristöille, kasvillisuudelle ja karjatiloille.

Tästä syystä ministeriö on käynnistänyt poikkeuksellisia toimenpiteitä vähentääkseen yksilöiden määrää nykyisissä poikkeuksellisissa olosuhteissa ja saavuttaakseen sopivan populaation koon.

Ministeriö on myös tarjonnut apuaan niille kaupungeille, jotka tarvitsevat neuvontaa villisikojen vangitsemiseen tarkoitettujen häkkien asennuksessa tai yhteydenotossa erikoistuneisiin yrityksiin, koska kaupunkialueilla vastuu tästä kuuluu paikallisviranomaisille.

Villisikojen ruokkiminen on kielletty

On myös korostettu, että kaupunginvaltuustojen on kerrottava kansalaisille, kuinka tärkeää on olla ruokkimatta näitä eläimiä, jotta ne eivät houkuttuisi urbaaneille alueille ruoan perässä.

Muita toimenpiteitä ovat muun muassa villisikojen uudelleensijoituksen lopettaminen Andalusian metsästysalueilla. Poikkeustapauksissa ja pyynnöstä voidaan tutkia erityistapauksia sallimisen suhteen.

Vain suurriistan metsästysalueilla ja pienten riistaeläinten metsästysalueilla, joilla on suurriistaa, voidaan poikkeuksellisesti käyttää laitteita, kuten valonlähteitä, yönäkö laitteita tai lämpökameroita, vain D-tyypin aseissa ja pitkissä rihlattuissa aseissa yöllisen vahtimisen aikana.

Tämän vuoden sääolosuhteiden vuoksi on poikkeuksellisesti sallittua lisätä pieni määrä kasvisruokaa tai rehua yhteen kohtaan, 40-75 metrin etäisyydelle metsästyspaikasta, enintään 3 päivää ennen yövartiointia. Lihaa tai ruoan jakelua tai levittämistä muualle kuin metsästys vahtipaikkaan ei ole sallittu.

Alkuperäinen artikkeli
La Opiñion

Samankaltaiset julkaisut