Espanjaan lähtiessä isoin kynnys itselläni oli se, että perhe ja ystävät jäävät Suomeen. Jäänkö jostakin paitsi? Tulenko saamaan uusia tuttavuuksia täällä? Unohdetaanko minut? Mitä jos tapahtuu jotain ja olen toisessa maassa? Näiden lisäksi päässä pyöri hyvin paljon muitakin kysymyksiä. En kuitenkaan antanut niiden lannistaa itseäni ja jarruttaa unelmieni tavoittelua. Sosiaalisena ihmisenä mietin, miksi pelkäisin kyseisiä asioita? Jos joku ihminen ei pysy elämässäni loputtomiin, niin karua kuin se onkin, ehkä niin oli tarkoitus. Kaikki ihmissuhteet eivät ole luotu pysyviksi, vaan osa niistä tulee ja osa menee. Niin Suomessa kuin täällä Espanjassakin ja se on ihan tavallista.

Tämän asian en kuitenkaan halua antaa vaikuttaa ihmissuhteisiini. Täällä asuessa olen kasvattanut jo melko laajan verkoston ympärilleni juuri Eevan mainitsemien asioiden avulla. Minulla on Espanjassa huikea ja laaja kaveriporukka keiden kanssa olen ehtinyt tekemään jo vaikka ja mitä. Asiakaskunta kasvaa koko ajan ja kollegoilta saa aina apua, samoin kuin huippu kirjanpitäjältäni. Perhe ja ystävät puolestaan tsemppaavat Suomesta käsin.

Usein onkin helppo jarruttaa uusien suhteiden luomisessa, kun tietää ettei toinen jää tänne ja miettii vain, näemmekö me enää ikinä. Mitä jos hänestä tuleekin itselleni tosi rakas ja lopulta meidän tiemme erkanevat. Tämä on hyvin yleinen suojamekanismi omille tunteille. Se ei ole väärin, mutta on hyvä pohtia miksi ei eläisi hetkessä. Myönnän itsekin sortuneeni tähän rakkausrintamalla, mutta ystävyyssuhteiden puolella taas en. Jos aina suojelee itseänsä, eikä uskalla elää hetkessä, sitä jää pian monista asioista paitsi. Joskus hyppy tuntemattomaan epämukavuusalueelle voikin olla se koko elämäsi paras päätös, myös ihmissuhteissa. Täytyy uskaltaa elää siltä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Toki jotkut eivät haluakkaan kasvattaa laajaa ihmisporukkaa ympärilleen, vaan tykkäävät pitää lähipiirin pienenä, jokainen tyylillään.

 Omasta kokemuksestani voin sanoa, että Suomi-tuttuja täältä on helppo löytää etenkin töiden ja somen kautta. Paikallisiin piireihin voikin olla vaikeampi päästä, ellet osaa kieltä tai tunne jotakin kuka tuntee paikallisia ja pääse tätä kautta mukaan. Oravanpyörä onkin valmis. Et pääse piireihin, kun et osaa kieltä, mutta mikä olisikaan helpompi tapa oppia sitä kuin paikallisten seurassa. Toki kannattaa aina kuin mahdollista yrittää puhua espanjaa, jos vain yksikään sana onnistuu. Kohta huomaatkin jo puhuvasi yhden sanan sijasta useamman. Täällä paikalliset ovat otettuja, kun kuulevat sinun osaavan edes vähän kieltä. Toki siinä vaiheessa moni olettaakin, että osaat puhua sitä kunnolla ja pian kuuletkin kymmenen lausetta espanjaksi, mistä ymmärrät sanan sieltä ja sanan tuolta.

Vaikka minulla onkin laaja Suomi-kaveriporukka täällä, tykkään silti enemmän hengata keskustan suunnilla kuin Los Bolichesissa tai Los Pacosissa. Nämä ovat siis ne asuinalueet, missä suurin osa suomalaisista asuu, sillä siellä on Suomi-keskittymä: kaupat, palvelut, koulut, kerhot yms. Monesti kun täällä keskustan suunnilla tai no oikeastaan missä vain kävelen ja kuulenkaan toisen suomalaisen puhuvan, säpsähdän ja hiljenen, jotta minusta ei kuulisi, että olen itsekin suomalainen. Hassua, sillä olen hyvin sosiaalinen ja heittänytkin monen kanssa spontaanisti small talkia täällä. Hassua myös siksi, että täällä kyllä pätee ”kyllä suomalainen suomalaisen tunnistaa”.

Fuengirolassa on paikallisten ja suomalaisten lisäksi hyvin paljon ihmisiä muualta maailmalta lomalaisia unohtamatta. Etenkin yöelämässä meitä muun maalaisia yhdistää se ei-paikallisuus ja monesti käydäänkin keskusteluja mistä ollaan kotoisin, mitä tehdään täällä, miksi juuri Fuengirola yms. Tai ei-paikallisuus on väärä sana, sillä lomalaisia lukuun ottamatta, moni meistä on nykyään paikallinen, mutta ei alkuperäisesti vaan muuttanut ulkomailta ja tilanne on kaikille sama. Uusi maa, uusi kaupunki, uusi kulttuuri, uusi elinympäristö ja mielenkiinto miksi juuri Fuengirola.

Suomea en ole ehtinyt kahden kuukauden aikana kaipaamaan juuri ollenkaan. Sen sijaan olen kaivannut ihmisiä sieltä ja heidän kanssaan ajan viettämistä, en liikaa, mutta sopivasti, sillä onhan täälläkin paljon nähtävää ja koettavaa ettei onneksi edes ehdi. Ja joo, kyllä lentomatka on lyhyt, mutta koko ajan nousevat hinnat eivät houkuttele (etenkin, kun ennen tänne on lennetty 100 eurolla), eikä tänne muutenkaan lähdetä samalla tavalla kuin Suomessa viikonloppureissulle. Tajusin tämän konkreettisesti, kun olin matkalla lentokentälle siskoani vastaan ja minulla tuli itku. Olemme Suomessakin saattaneet olla kaksi kuukautta näkemättä, mutta kun on tullut tunne, että nyt haluan nähdä, ei se ole ollut kuin auto alle ja ajanut maksimissaan kaksi tuntia.

Ensimmäistä kertaa puolestaan ahdistus täällä oloon iski viime viikolla, kun läheiseni joutui sairaalaan. Kysymykset juolahtivat päähäni; entä jos en näe häntä enää. Syytin itseäni jo tänne lähdöstä, mutta miksi? Elämä on lopulta itseäsi varten ja et voi loputtomiin miettiä muita ja mitä voi tapahtua. Tässä vaiheessa olin kiitollinen läheisilleni Suomessa ja uusille tutuille täällä. Koin olevani tilanteen kanssa yksin, mutta en kuitenkaan ollut yksinäinen. Elämässä tulee yllättäviä tilanteita, eikä niitä pidä pelätä, eikä niistä tarvitse selvitä yksin. Jos ikinä mitään on mielen päällä, kannattaa siitä puhua. Monella voi olla samoja ajatuksia, mutta ei ole saanut sanotuksi niitä ennen toisen rohkaisevia samoja ajatuksia.

Moni voikin kokea että on yksin vaikkei olisikaan yksinäinen, kun ympärillä on paljon ihmisiä, tähän voi johtaa elämäntilanne, tapahtuma, ulkopuolisuuden tunne tai mikä vain. Kaikilla niitä ihmisiä ei toki edes ole ympärillä ja he ovat oikeasti yksinäisiä. Koitetaan pitää toisistamme huoli, havainnoida ympärillä olevia ihmisiä, auttaa ja tukea olitpa sitten missä päin maailmaa tahansa. Ne voi olla pieniä eleitä ja lauseita, maailman helpoimmasta kysymyksestä ”mitä kuuluu?” alkaen. Etenkin, kun olemme muuttaneet täysin uuteen paikkaan, missä oma perhe ja ystävät eivät ole lähellä ja uuden tukiverkoston luominen ei ole välttämättä itsestäänselvyys. Tai jos joku yksinäinen on lähtenyt tänne pakoon sitä yksinäisyyttä paremman toivossa, voit sinä ollakin se pelastava ihminen.

teksti Laura Kemppi