fbpx

Kirjaudu palveluun

Mediamyynti Sää ja live-kuva Koti Costalla
Malagan Feriat 2023

Malagan Feriat 2023

Malagan Ferioiden kalenteri

Malagan kahdeksan päivää kestävä vuoden kohokohta Malagan Feria alkaa perjantai 11. elokuuta yöllä ilotulituksilla. Näytös alkaa klo 00:00 ja ilotulitteet laukaistaan sataman risteilijäterminaalin pääsytieltä. Ilotulitus kestää noin 20 minuuttia ja siihen käytetään 511,9 kiloa ruutia. Ennen sitä on drone-esitys, joka on suunniteltu erityisesti tätä tilaisuutta varten.

Ohessa oleva aikataulu on summittainen ja vaikka virallisesta lähteestä onkin käännetty, niin tarkkasilmäinen lukija huomaa että aikatauluissa on päällekkäisyyksiä lavoille. Varmasti pieniä liukumia aikatauluissa tulee olemaan.
Ehdottomasti suositeltavia ovat tuon avajais ilotulituksen lisäksi Malagan päiväferiat, jossa voi vaan käyskennellä pitkin vanhan kaupungin katuja ja nauttia hyvästä fiiliksestä. Suositeltavaa on mennä yleisillä, koska katuja on suljettu sekä parkkipaikkojen saaminen melkein mahdotonta.
Espanjaanhan, ja nimenomaan Ferioille mielletään sevillana tanssit ja flamenco, mutta suosittelen tutustumaan Malagan alueen kansanmusiikkiin, verdialesiin. Kaupungilla on useina päivinä eri malagan alueiden verdiales yhtyeitä ja jokaisella alueella on omat vivahteensa musiikkiin.
Myös kannattaa huomioida muutenkin ilta Ferioiden esitysten myöhäiset ajankohdat, jopa lasten ja nuorten esitykset saattavat alkaa vasta 22.00 aikaan illalla.
Niin sanottu Päivä Feria sijoittuu Malagan vanhaan keskustaan ja sitten itse Feria alue ”Feria Real” on keskustan ulkopuolella kongressialueen vieressä.

Vuoden suurin juhla

Málagan festivaali palaa suurempana kuin koskaan. Naurua, tanssia viikon aikana, jolloin malagalaiset valmistautuvat antamaan kaikkensa. Live-musiikkia, verdialesia, flamencoa, hevosnäytöksiä, konsertteja… ja paljon muuta kuhisee keskustan ja Real Cortijo de Torresin kaduilla, missä juhlat jatkuvat yömyöhään.

Festivaali järjestetään 12.-19. elokuuta.

Ilotulitus Malagassa

Ferioiden aikataulu

Perjantai 11. elokuuta

23:50: Valaistusesitys droneilla Málagan satamassa ”Umiles – drone light show”
24:00: Piromusikaaliesitys risteilijäterminaalin läheltä, toteuttajana Pirotecnia del Mediterráneo.

Lauantai 12. elokuuta

Pyhiinvaellus Basílica Santuario de Sta. María de la Victoriaan
10:00: PASEO DEL PARQUE: Valjakoiden, hevosten ja pyhiinvaeltajien kokoontuminen.
11:00: Comitivan lähtö kukkien viemiseksi suojeluspuhimykselle Basílica Santuario de Sta. María de la Victorialle. Málagan Musiikkikaupunginorkesterin esitys. Victorian Pyhäkössä esiintyy Coro Aire Andaluz.

Feria del centro, Päivä Feriat

Feriat päivällä Malagan keskustassa, Calle Larios

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla


Plaza de la Constitución:
13:00-16:00 Carlos Bravo
16:00-18:00 Davinia Escalona & Sonia Berbe

Plaza Las Flores:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Plaza del Obispo
14:00-18:00 Mr. Proper

Plaza de San Pedro Alcántara:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 Panda Moclinejo Tyyli: Almogía
14:00-17:00 Panda Juvenil de Álora. Tyyli: Montes
13:00 Folclore Popular Malagueño. Coro Amigos de la Malagueta
13:30 Academia de baile Elena Romero
16:30 Coro Cañadú

Peña Juan Breva. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4
14:00 Flamenco esitys.

Real de Feria, Ilta Feriat Feria alueella


Centro de Exibícion Ecuestre (c/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39)
16.00- 22.00 Espectáculo “Pasíon Ecuestre”

Caseta Municipal Infantil:
21.30 Índigo Teatro, esitys: ”El Viaje De Tam Tam Y Yiya”

Avenida de las Malagueñas,
Real de Cortijo de Torres
22:00 Ferian avajaiset, Unicaja-pelaaja Alberto Díaz on avajaisjuhlan kunniavieraana
22:00 – 01:00 Ferioiden valaistuksen avajaiset

Caseta de los Verdiales:
22.00 – 01:00 Panda Santa Catalina. Tyyli: Montes
00:00 – 03:00 Malaguenan verdiales-juhla Panda Los Moras. Tyyli: Almogía

Explanada de la Juventud
14:00 ja 23:00 Los 40 Dance in Session

Caseta Municipal del Flamenco y la Copla
14:00 – laulaja ROSA LINERO, kitara: ÁNGEL VERA, flamencoryhmä ”TARANTO”
23:00 – laulaja CHATO DE VÉLEZ.

Auditorio Municipal
22:00: Malagueno- ja flamencotanssien näytös.
22:30: GRAN GALA MORTA: Siempre Así

Sunnuntai 13. elokuuta

Feria del centro, Päivä Feriat

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla


Plaza de la Constitución:
13:00-16:00 Encarni Navarro
16:00-18:00 Silverio Soto

Plaza Las Flores:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Plaza del Obispo
14:00-18:00 Mr. Proper

Plaza de San Pedro Alcántara
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 Panda Axahar de Algaidas. Tyyli: Almogía
14:00-17:00 Panda la Axarquia. Tyyli: Comares

Encenario Folclore Popular Malagueño
13:00 Asoc. Cultural de Folclore Marisol Egea
13:30 Coro Brisas
16:00 Coro Mi gente
16:30 Asoc. Cultural de Folclore

Peña Juan Breva. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4
14:00 Mª Mar Sillero, Flamenco esitys.

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30 Maagisen messun ”Cuna de Pintores” lasten feriat.

Real de Feria, Ilta Feriat Feria alueella

Real Cortijo de Torres
12.00 – 20.00: Valjakoiden ja hevosten kävelykierros. Virallinen reitti alueella.

Caseta Municipal del Flamenco y la Copla
16:00 ja 22:00 Laulaja: ROCÍO ALCALÁ, kitara: BONELA CHICO. Flamencoryhmä ”TANGUILLOS”

Centro de Exhibición Ecuestre. (c/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39)
21:30 Espectaculo ”Maestro de la Vacuera”

Caseta Municipal Infanti
22:00 ACUARIO TEATRO. Esitys: «Ñam-Ñam, un cuento para comérselo» :

Caseta de los Verdiales
22:30 Panda 1ª Del Puerto de la Torre. Tyyli: Montes
00:00 – 03:00 Fiesta Malagueña de Verdiales. Panda el Sexmo. Tyyli: Almogía.

Explanada de la Juventud.
23:00: Caseta municipal del Flamenco y la Copla. Auditorio Municipal 22:00: Malagueno- ja flamencotanssien näytös. 22:30: GRAN GALA. Justo / Raule

Maanantai 14. elokuuta

Feria del centro, Päivä Feriat

Kaulassa roikotettavis Feria laseja

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla:


Plaza de la Constitución:
13:00-16:00 Encarni Navarro
16:00-18:00 Silverio Soto

Plaza Las Flores:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Plaza del Obispo:
14:00-18:00 Mr. Proper

Plaza de San Pedro Alcántara:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 PANDA ISABEL PORTILLO. Tyyli: Montes
14:00-17:00 PANDA AIRES DEL TORCAL. Tyyli: Almogía

Folclore Popular Malagueño.
13:00 Academia de baile Nani Díaz klo ,
16:30 Coro Ecos del Perchel
16:30 Coro Jazmines

Peña Juan Breva. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4
Klo 14:00 Flamenco esitys

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30: Maagisen messun ”Cuna de Pintores” lasten feriat

Real de Feria, Ilta Feriat Feria alueella


Cortijo de Torres
12.00 – 20.00: Valjakoiden ja hevosten kävelykierros. Virallinen reitti alueella.

Caseta municipal del Flamenco y la Copla

14:00 Laulaja: JOSÉ DE CHAPARRO, kitara: CHAPARRO. Flamencoryhmä ”Alegría”

Centro de Exhibición Ecuestre. (c/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39)
16.00 ja 22.00 XX Concurso de Indumenteria y Atalaje Ecuestre, Hevosesityksiä

Caseta Municipal Infantil
Producciones Infantiles Miguel Pino. Lapsille
21:30 Esitys: ’Dos fontaneros muy despistados’ :

Caseta de los Verdiales
FIESTA MALAGUEÑA DE VERDIALES.
22:00 – 01:00 Panda ARROYO CONCA. Tyyli: Comares
00:00 – 03:00 Panda 1ª DE BENAGALBÓN. Tyyli: Montes.

Explanada de la Juventud, Nuorten Feria
22:30: DJ

Avenida de las Malagueñas (Portada Recinto Ferial)
22:30 Eleccíon Reina y Mister de la Feria. Ferioiden Kuningattaren ja herran valinta

Tiistai 15. elokuuta

Feria del centro, Päivä Feriat

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla:

Plaza de la Constitución:
13:00-16:00 HERMANAS ALARCÓN
16:00-18:00 CANTANDO BAJITO

Plaza Las Flores:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä
Plaza del Obispo:
14:00-18:00 MR. PROPER

Plaza de San Pedro Alcántara:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Marques de Larios


Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 PANDA EL BORGE. Tyyli: Comares
14:00-17:00 PANDA EL MANANTIAL. Tyyli: Montes

Folclore Popular Malagueño
13.00 Coro Son de Málaga
13:30 Academia de baile Gabriel Cruz
16:00 Coro Cantares
16:30 Coro Aires Marineros. Cortijo Alto, Jazmines de Faman

Peña Juan Breva. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4.
Klo 14:00: Flamenco esitys

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30: Maagisen messun ”Cuna de Pintores” Lasten Feriat.

Real de Feria, Ilta Feriat Feria alueella

REAL CORTIJO DE TORRES

12.00 – 20.00 h. Vaunujen ja hevosten kävelyretki. Virallinen reitti alueella.

Kaupungin Flamenco- ja Copla-Caseta
14:00 Laulussa: JOSÉ DE CHAPARRO. Kitarassa: CHAPARRO. FLAMENCO RYHMÄ ”ALEGRÍA”

15:30 h. Amazonas-kävely. Andalusian Amazona-yhdistys. Virallinen vastaanotto ja esittely Hevosnäyttelykeskuksessa (16.00 h.)

Hevosnäyttelykeskus. (C/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39).
16:00 XX HEVOS, VAATETUS JA -VARUSTEIDEN KILPAILU.

Kaupungin Lasten Caseta.
21:30 Miguel Pinon lastentuotannot. Esitys ’PENEQUE EL VALIENTE’

Verdiales-Caseta
22:00 Malagan Verdiales-Juhla.
22.00 – 01.00 PANDA RAÍCES DE LOS MORAS. Almogía-tyyli.
00.00 – 03.00 PANDA 1ª DE COMARES. Comares-tyyli.

22:00 h. Hevosnäyttelykeskus. (C/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39). Esitys ”AMAZONA MALAGUEÑA”.

Explanada de la Juventud, Nuorisopuiston esplanadi.
22:30 DANI MDR. Dj MANUEL PALLARES

Kaupungin Flamenco- ja Copla-Caseta.
23:00 Laulussa: LUIS PERDIGUERO. Kitarassa: NONO REYES. ANTONIO SOTON FLAMENCO RYHMÄ. Copla: ROCÍO ALBA

Kaupungin auditorio
22:00 h. Malagan ja Flamenco-tanssien näytös
22:30 h. SUURI GALA.
Dry Martina sekä Cinco Estaciones

Keskiviikko 16. elokuuta

Feria del centro, Päivä Feriat

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla:

Plaza de la Constitución:
13:00-16:00 Hermanas Alarón
16:00-18:00 Cantando Bajito

Plaza Las Flores:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Plaza del Obispo:
14:00-18:00 Mr. Proper

Plaza de San Pedro Alcántara:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 Panda 1ª del Puerto de la Torre. Tyyli: Montes
14:00-17:00 Panda la Palma. Tyyli: Almogía


Folclore Popular Malagueño.
13:00 Coro El Arrabal ,
13:30 Academia de baile Rafaela Garrido
16:00 Coro La Biznaga
16:30 Academia de baile Rosa María Marín

Peña Juan Breva. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4.
Klo 14:00: Flamenco esitys

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30: Maagisen messun ”Cuna de Pintores” Lasten Feriat

Real de Feria, Ilta Feriat Feria alueella

REAL CORTIJO DE TORRES

12.00 – 20.00 Espectaculo Pasion Ecuestre, Vaunujen ja hevosten virallinen reitti alueella.

Kaupungin Flamenco- ja Copla-Caseta.
14:00 Laulussa: PAQUI RIOS. Kitarassa: MANUEL JESÚS CERRILLO. FLAMENCO RYHMÄ ”SEVILLANAS”

Centro de Exhibición Ecuestre, Hevosnäyttelykeskus. (C/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39).
16:00 ja 22:00 Esitys ”Bailando a Caballo”

Caseta Municipal Infantil, Kaupungin Lasten Caseta.
21:30 La Cajita Musical, Esitys: ’Mirabel. Sinä olet taika’

Caseta de los Verdiale
22:00 Malagan Verdiales-Juhla.
22:00 – 01:00 Panda 1ª de los Montes. Montes-tyyli
00:00 – 03:00 Panda Coto Tres Hermanas. Almogía-tyyli

Explanada de la Juventud, Nuorison esplanadi
22:30 Dj Manuel Pallares

Kaupungin auditorio
22:00 h. Malagan ja Flamenco-tanssien näytös
22:30 SUURI GALA.
Aurora Guirado sekä Antoñito Molina


Torstai 17. elokuuta

Feria del Centro, Päivä Feriat

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla:

Plaza de la Constitución
13:00-16:00 MARÍA DEL CARMEN RUIZ
16:00-18:00 CANTANDO BAJITO

Plaza Las Flores:
Vaihtelevaa musiikkiviihdettä
15:00-18:00

Plaza del Obispo:
14:00-18:00 Mr. Proper

Plaza de San Pedro Alcántara:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Larios Verdiales-juhla:

13:00-16:00 PANDA MONTALBÁN. Tyyli: Montes
14:00-17:00 PANDA LAS MORAS. Tyyli: Comares

Folclore Popular Malagueño.
13:00 Coro Amigos de la Malagueta
13:30 Academia de baile Raquel Peña klo
16:00 Coro Ángeles y Demonios klo
16:30 Coro Aromas

Peña Juan Breva. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4.
14:00 Flamenco esitys

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30 Maagisen messun ”Cuna de Pintores” Lasten Feriat

Real de Feria, Ilta Feriat Feria alueella

REAL CORTIJO DE TORRES

12.00 – 20.00 h. Vaunujen ja hevosten virallinen reitti alueella.

Kaupungin Flamenco- ja Copla-Caseta.
14:00 Laulussa: VANESA FERNÁNDEZ. Kitarassa: CARLOS HARO. FLAMENCO RYHMÄ ”FANDANGO”

Centro de Exhibición Ecuestre, Hevosnäyttelykeskus. (C/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39).
16:00 Esitys ”Equestre Duende”

Caseta Municipal Infantil, Kaupungin Lasten Caseta.
21:30 DANI CANTOS -SEURUE. Esitys: ’Cantapelículas’

Verdiales-Caseta
22:00 Malagan verdiales-juhla.
22:00 – 01:00 PANDA BATANÁ. Montes-tyyli.
00:00 – 03:00 PANDA DE ALMOGÍA. Almogía-tyyli.

Explanada de la Juventud, Nuorison esplanadi.
22:30 Dj MANUEL PALLARES

Kaupungin Flamenco- ja Copla-kioski.
23:00 Laulussa: AMPARO HEREDIA. Kitarassa: ANTONIO SOTO. Copla: ÁLVARO MONTES. MAYKA ROMERO

Kaupungin auditorio
22:00 h. Malagan ja Flamenco-tanssien näytös
22:30 h. SUURI GALA.
Manolo Sarria sekä Camela

Perjantai 18. elokuuta

Feria del centro, Päivä Feriat

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla

Plaza de la Constitución:
13:00-16:00 Maria del Carmen Ruiz
16:00-18:00 Cantando Bajito

Plaza Las Flores:
Vaihtelevaa musiikkiviihdettä klo 15:00-18:00.

Plaza del Obispo:
14:00-18:00 MR. PROPER

Plaza de San Pedro Alcántara:
15:00-18:00 Vaihtelevaa musiikkiviihdettä

Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 PANDA LA ALCAZABA. Tyyli: Comares
14:00-17:00 PANDA LAS LOMAS. Tyyli: Montes

Folclore Popular Malagueño
.
13:00 Coro Son de Málaga
13:30 Academia de baile Rosa L. Marín
16:00 Coro Los Romanceros klo, Coro La Biznaga

PEÑA JUAN BREVA. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4.
14:00: Flamenco esitys

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30: Maagisen messun ”Cuna de Pintores” Lasten Feriat

Real de Feria, Feria alueella


CORTIJO DE TORRES
12.00 – 20.00: Valjakoiden ja hevosten kävelykierros. Virallinen reitti alueella.

Caseta municipal del Flamenco y la Copla.
14:00 Laulaja: NANI PÉREZ, kitara: RAMÓN PÉREZ. Flamenco: ”FANDANGOS”

Centro de Exhibición Ecuestre. (c/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39)
16:00: . ESPECTÁCULO ”ARTE ANDALUZ”.

Caseta de los Verdiales.
22:00 FIESTA MALAGUEÑA DE VERDIALES.
Panda LA REINA DE LA PAZ. Tyyli: Comares. 00:00 – 03:00:
Panda 1ª DE COMARES. Tyyli: Comares. 22:00:

Centro de Exhibición Ecuestre. (c/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39).
ESPECTÁCULO ”ARTE ANDALUZ”. 22:30:

Explanada de la Juventud.
23:30 DJ

Plaza de la Merced.
Espectáculo flamenco ”Noches de la Cueva”. Organiza: Peña Juan Breva.

Feria Andalusia

Lauantai 19. elokuuta

Feria del centro, Päivä Feriat

Viihdettä historiallisen keskustan aukioilla:
Plaza de la Constitución: MARÍA DEL CARMEN RUIZ klo 13:00-16:00,
CANTANDO BAJITO klo 16:00-18:00.

Plaza Las Flores:
Vaihtelevaa musiikkiviihdettä klo 15:00-18:00.

Plaza del Obispo:
14:00-18:00 Mr. Proper
Plaza de San Pedro Alcántara: Vaihtelevaa musiikkiviihdettä klo 15:00-18:00.

Calle Larios Verdiales-juhla:
13:00-16:00 PANDA LOS ALMENDRALES. Tyyli: Montes
14:00-17:00 PANDA SAN LÁZARO. Tyyli: Almogía

Folclore Popular Malagueño.
13:00 Coro Brisas
13:30 Academia de baile Carmeli
16:00 Coro Alcazaba
16:30 Coro Aromas

PEÑA JUAN BREVA. Osoite: C/ Ramón Franquelo, 4.
14:00: Flamenco esitys

Plaza de la Merced
12:00 – 15:30: Maagisen messun ”Cuna de Pintores” Lasten Feriat

Malagan Feria

Real de Feria, Feria alueella

REAL CORTIJO DE TORRES

12.00 – 20.00 h. Vaunujen ja hevosten kävelykierros. Virallinen reitti alueella.

Flamenco- ja Copla-kaupungin Caseta
14:00 Laulaa: BONELA. Kitarassa: PEPE FERNÁNDEZ. FLAMENCO RYHMÄ ”SOLEÁ”

Hevosnäyttelykeskus. (C/ Antonio Rodríguez Sánchez, 39).
16:00 ja 22:00 Esitys ”DOMANDO EMOCIONES”

Lasten Kaupungin Caseta
21:30 ESPHERA TEATRO. Esitys: ’Bremenin soittajat’

Verdiales-Caseta.
22:00 Malagan Verdiales-Juhla.
22:00 – 01:00 PANDA JOTRÓN JA LOMILLAS. Montes-tyyli
00:00 – 03:00 PANDA COTO TRES HERMANAS. Almogía-tyyli.

Nuorisopuiston esplanadi
22:30 Vértigo The Club. Dj Raul Ortiz B2B – Dj Juanjo Martin, Dj Manuel Pallares

Flamenco- ja Copla-kaupungin Caseta.
22:30 Laulussa: CHELO SOTO. Kitarassa: ISMAEL RUEDA. Copla: LIDIA GÓMEZ. PATRICIA GAVILÁN

Kaupungin auditorio
22:00 h. SUURI GALA. Merche

Tämä on koko tapahtumakalenteri Málagan elokuun feria-tapahtumille. Muista, että ohjelma saattaa muuttua tai päivittyä, joten suosittelen tarkistamaan tapahtumatiedot ennen kuin suunnittelet vierailua. Nauti Málagan Feriasta ja sen monipuolisesta annista sekä kulttuurista!

Lisää tietoa
https://www.malaga.eu/feria-de-malaga/

Caseta kartta



Samankaltaiset julkaisut