Iberianilves eli espanjanilves on Iberian niemimaalla eli Espanjassa ja Portugalissa elävä kissaeläinlaji, joka on käynyt jo sukupuuton rajalla, mutta saatu pelastettua sieltä.

Huhtikuussa saatiinkin hieraista silmiä, kun Iberianilves emo oli synnyttänyt pentueen asutulle alueelle Badajozin maakunnassa Extremadurassa. Matachelin tilan omistaja sai kokea jotain harvinaista, kun Iberianilves synnytti neljä poikasta hänen tilalleen. Asiantuntijoiden mukaan tämä on todella harvinainen tapaus, sillä Iberianilvekset eivät yleensä lähesty asutuksia, saati ihmisiä.

Iberianilves muistuttaa hyvin paljon Suomessa tavattavaa euraasialaista ilvestä eli ilvestä. Kooltaan Iberianilves on pienempi, mutta värimaailmaltaan ilveksen kanssa lähes sama. Asia missä Iberianilves vie voiton, on pilkkujen määrä ja sen myötä sitä onkin kutsuttu myös pantteri-ilvekseksi.

Iberianilveksen merkittävin saalislaji on kaniinit, mutta sen lisäksi se käyttää ravinnokseen myös punapyitä, iberiansaukkoja ja tammihiiriä. Yleensä se vaihtaakin asuinpaikkaansa kaniinien liikkeiden mukaan, mutta kaniinien vaihtelevien kantojen romahdusten takia, se pyydystää välillä myös nuoria villisikoja, saksanhirviä, kuusipeuroja ja villilampaita.

Yksineläjänä Iberianilves liikkuu pääosin hämärällä ja pimeällä. Tämä on yleisempää kesäaikana, kun taas talvisin ne saattavat liikkua myös päiväsaikaan. Niiden liikkuminen riippuu lähinnä kaniinien aktiivisuudesta, sillä kaniinit ovat niiden pääasiallinen saaliseläin. Yksinliikkumiseen poikkeuksina ovat emot pentueineen sekä parittelevat uros ja naaras. Ilvesten paritteluaika on yleisimmin joulu-helmikuussa, minkä vuoksi yleisin syntyvyys ajankohta poikasilla on maalis-huhtikuussa.

Jokaisella ilveksellä on oma reviirinsä, minkä laajuus on yleensä 250-2100 hehtaaria, uroksilla sen olevan suurempi kuin naarailla. Sen kokoon vaikuttaa elinpiirin laatu ja kaniinien saatavuus ja mitä pienempi reviiri sitä enemmän kaniineja. Uroksen reviiri saattaa olla päällekkäin useamman naaraan reviirin kanssa. Reviiri merkitään yleensä ulosteen tai virtsan avulla. Noin 7 kuukauden iässä poikaset alkavat kulkea emonsa reviirillä itsenäisesti, ja oman reviirinsä ne etsivät 12-24 kuukauden ikäisinä, eikä ne ala lisääntymään ennen oman reviirin löytämistä.

Sukupuutto uhkasi Iberianilvestä

Ilves oli vielä 2000 luvun alussa uhanalainen ja lähes kuolemassa sukupuuttoon, kun niitä oli vain 84, mutta vuonna 2021 niiden kannan oli laskettu nousseen jopa 1365 yksilöön. Syy lähes sukupuuttoon kuolemiselle oli niiden kannan romahtaminen 1980- ja 1990-luvuilla. Syitä romahtamiseen oli monia, mutta yksi yleisimmistä oli niiden ravinnon väheneminen, kun niiden ravintonaan pitämien kaniinien kanta romahti 1980-luvulla virustaudin takia. Kaniini kannan romahtamisen lisäksi myös liikenne sekä ketuille ja kaniineille viritetyt ansat koituivat ilvesten kohtaloksi.

1990-luvun lopulla Iberianilveksen tilanne näytti jo niin pahalta, että sukupuutto odotti vain nurkan takana ja 2002 vuonna maailmassa oli elossa enää 94 ilvestä, asuen parissa eri paikassa Andalusiassa.

Vuonna 2002 aloitettiin kannan elvytys ja otettiin kaikki keinot käyttöön. Lajin luontaisia elinalueita alettiin ennallistaa sille sopiviksi ja ravinnon hankkimiseksi kaniineja alettiin istuttaa elinalueille. Tämän jälkeen vankeudessa kasvaneita ilveksiä alettiin vapauttaa luontoon, sen myötä vakiinnuttaa ja vahvistaa kantaa niiden elinalueilla.

Tuloksia alkoi kyllä tulemaan, mutta hitaasti ja vielä 2010 sen arvioitiin edelleen olevan kissalajeista maailman uhanalaisin. Työ alkoi tuottaa tulosta ja vuonna 2019 Iberian niemimaalla laskettiin elävän 583 täysikasvuista Iberianilvestä, joista 107 Portugalissa ja loput 476 Espanjan puolella. Tänä vuonna niitä on laskettu olevan jopa 1365 yksilöä. EU:n iberianilveksen säilytysohjelma on siis toiminut ja sitä pidetään kaikkein menestyneimpänä ja siitä otetaankin muiden uhanalaisten lajien elvyttämisessä mallia.

Töitä on kuitenkin vielä tehtävänä, jotta laji saadaan kukoistamaan vanhaan malliin. Siihen tarvitaan tilaa, yhdyskuntien vahvistamista ja yhdistämistä ja erialueiden geeniperintöjen sekoittamista.